Tullimääräykset
Lähde: Tulli
Matkustaja saa tuoda toisesta EU-maasta hankkimiaan tuotteita omaan käyttöönsä veroitta ja ilman määrällisiä rajoituksia. Tuotteiden on oltava matkustajan mukana samassa kulkuneuvossa, jolla hän itsekin saapuu Suomeen. EU:n uusista jäsenmaista tuotavien tupakkatuotteiden verotonta tuontia on kuitenkin rajoitettu siirtymäaikana.
EU:n ulkopuolelta matkustaja saa vain rajoitetusti tuoda Suomeen tullitta ja veroitta alkoholijuomia, tupakkatuotteita, hajuvesiä sekä teetä ja kahvia omaan tai perheensä käyttöön tai lahjaksi. Määrällisesti rajoitettujen tuotteiden lisäksi saa tuoda muita tuotteita tullitta ja veroitta enintään 175 euron arvosta. Tuontioikeus on henkilökohtainen. Kaupallinen tuonti on aina verollista.
Alkoholi ja tupakka
Veroton tuonti toisesta EU-maasta
Matkustaja saa tuoda toisesta EU-maasta verollisina hankkimiaan alkoholijuomia ja tupakkatuotteita verovapaasti omaan käyttöönsä ilman määrällisiä rajoituksia. Verottoman tuonnin ehtona on, että matkustaja tuo tuotteet mukanaan, ja tuotteet tulevat matkustajan tai hänen perheensä henkilökohtaiseen käyttöön tai annetaan lahjaksi.
EU:hun 1.5.2004 liittyneiden maiden osalta tupakkatuotteiden verotonta tuontia on edelleen rajoitettu ns. siirtymäaikana. Rajoitukset eivät kuitenkaan koske Kyprosta ja Maltaa.
Veroton tuonti EU:n ulkopuolelta
Matkustaja saa tuoda mukanaan Suomeen tullitta ja veroitta alkoholijuomia ja tupakkatuotteita omaan tai perheensä käyttöön tai lahjaksi seuraavasti:
Alkoholijuomat
- 1 litra väkeviä (yli 22 %) TAI
- 2 litraa aperitiivejä (maks. 22 %) TAI kuohuviinejä
Lisäksi:
- 2 litraa mietoja viinejä JA
- 16 litraa olutta
Tupakkatuotteet
200 savuketta TAI
100 pikkusikaria (maks. 3 g/kpl) TAI
50 sikaria TAI
250 g piippu- ja savuketupakkaa
Huom! Kanariansaarilta Suomeen saapuvaan matkustajaan sovelletaan samoja määrä- ja arvorajoja kuin EU:n ulkopuolisessa tuonnissa.
